Luonto puhuu rakkaudesta





Kuinka kaunista kaikki onkaan. Ulkona sataa mutta elämä sykkii. Se luo hetken, on pysähdyttävä, olemaan ja rauhoittumaan.

On olevinaan kiire, paljon tekemättömiä töitä, eivät ne katoa vaikka olen hetken hiljaa, sadetta kuunnellen.

Pieniä hetkiä itselle, suuria hetkiä sielulle. Olla ja antaa ajatusten kulkea pehmein siivin, sinne rannalle kivien hyväiltäväksi, hiekan kultaamille jäljille.


En minä ole kulkuria kummempi
minä lennän kultaisin siivin, kevein askelin kuljen

näen lahonneet puut, elämän jo antaneet
näen haikaran askeleet, syntyviä unelmia kantavat

olen olemassa
hengitän tätä raikasta ilmaa
sillä olen onnellisten maassa

omenapuun katveessa
sateenvarjon alla
käsikädessä

minä olen.


-eh-

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi ja kommentit ilahduttavat aina.
En pysty jokaiseen kommenttiin vastaamaan yksitellen, mutta tulen blogivierailulle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogitarina 2 LUPAUS

Kesäiset muistilaput, vai tarvitseeko niitä?