Siirry pääsisältöön

Reissua asuntoautolla viinitilalla Pohjois-Baijerissa

Lähdettiin miehen kanssa perjantaina lyhyelle autolomalle, kuten meillä tapana on. Katsotaan joku suunta tai kiva paikka, tekemisineen. Tämä todella vanha portti vei yksityisasuntoon joten en mennyt sisälle vaikka olikin houkutteleva, avata ja kuulla saranoiden narinaa. Olimme pysähtyneet ja suunnisimme johonkin syömään. Löytyi hyvä paikka, en tosin kuvannut :)

Suuntamme oli Franken eräs alue Pohjois-Baijerissa. Alue on kuuluisaa viinintekoaluetta ja tietenkin me halusimme mennä viininmaistiaisiiin joita nuo yksityiset valmistajat järjestävät.

 "Franken, Frankfurtista itään sijaitseva kumpuileva seu­tu seurailee mutkittelevaa Main-jokea. Omalaatuiset vii­nit ja Würzburgin barokkirakennukset tekevät seudusta niin taiteen kuin viinin ystävienkin Mekan. Franken erot­tuu muista alueista Bocksbeutelin – litteän, pyöreävat­saisen pullon – sekä ilmastonsa ja kuivahkojen viiniensä ansiosta. Pääasialliset lajikkeet ovat varhaisempia val­koisia rypäleitä, esimerkiksi Rivaner ja Bacchus. Alue tunnetaan ennen kaikkea voimakkaista ja maanlähei­sistä Silvaner-viineistä. Spätburgunder (Pinot Noir) ja muualla harvoin viljeltävä Domina ovat pääasialliset punaviinirypäleet." Lähde saksan viinitiedotus.fi.


 Usein näillä maatiloilla/viinitiloilla on ilmaisia asuntoautopaikkoja joihin sisältyy sähkö,wc käyttö ja suihkukin jos niin haluat. Saimme paikan varjosta onneksi, sillä eräs toinen pari oli isommalla autolla ja suoraan auringossa. Oli meinaan 30 astetta!
Näillä on paikkoja rajoitetusti ja tarkoitus ei ole olla kuin yö tai kaksi, ei pidempää oleskelua varten. Meille erittäin sopivaa.

Satuimme hyvään aikaan perille. Sillä siellä oli myös ryhmä pohjois-saksasta eläkeläisiä ja pääsimme heidän vanavedessään opastetulle kierrokselle sekä saimme myös viininmaistiaisia. Toki olisimme saaneet sen muutekin.  He järjestävät kyllä kierroksia kun vaan kysyy. Kellarissa oli 10 astetta, kiva viileys kun ulkona hiki lensi. Mahtavat varastot viiniä, erilaisia.  Tällä perheellä on 6 hehtaaria viiniköynnöksiä eripaikoissa. Tällä alueella kasvaa viinimarjoja tosi paljon ja yksityisiä viljelijöitä riittää. Omistaja kertoi että harvoin sataa vettä! Eli heillä on jo vesipulaa. Talvet ovat leutoja ja kesät kuumia.

Baijeri on laaja alue, eli jos menet etelämmäksi siellä taas sataa tosi paljon, mutta se alue onkin kuuluisaa juustoistaan.

Me siis maistelimme erilaisia viinejä, punaviiniä sekä valkoista. Rose on minun mieleeni eniten.  Omistajat olivat voittaneet lukuisia palkintoja ja kunniakirjoja viineistään. Kilpailu on kovaa näilläkin alueilla. Ja koko Saksassa viininviljelijöitä riittää tuhansia tiloja.
Heillä on jännä tuo pullonmalli, ei ihan pyöreä vaan myös kulmikkuutta.






Alla oleva on jo 25 vuotta vanha viiniköynnös. Ja aina vaan tekee satoa. Omistaja kertoi että heillä nämä ovat vielä nuoria joillakin naapurilla on jopa 80 vuotta vanhoja viiniköynnöksiä. Osa alueista kerätään koneilla ja osa käsin, riippuen miten hankalasti nämä kasvavat rinteillä. Paljon heillä oli myös tasaisella maalla olevia köynnöksiä. Satoa saa vielä odotella mutta toivotaan että sitä tulee.


Heillä oli myös ravintola ja majoituspalvelua, Hart privat Weingut & Land-Gasthaus Winzerhof. Saimme syödä hyvin sekä nauttia hyvästä seurasta. Eläkeläisillä( 45 henk.ryhmä) oli omaa ohjelmaa johon väkisinkin kuuluimme mukaan kun viereisessä pöydässä istuimme. Ei haitannut ollenkaan. Viinejä ostettiin kotiin tietenkin kun sai edulliseen hintaan ja tiesimme jo osan maunkin. Seuraava viinireissu on vastakkaiseen suuntaan, Hessenin alueelle.

Takaisin tullessa poikettiin erääseen vähän isompaan biokauppaan, sekä vaatteiden outlet keskukseen. 30 asteen helteessä ei oikein tehnyt mieli vaatteita kokeilla, mutta mies löysi jotakin edullisesti. Kaikki merkit oli kyllä edustettuna, ostin vain lahjaksi miehelle
L' Occitane miestenparfyymi setin, johon jo itse aikoinaan tutustuin kun New Yorkissa käytiin.  Nykyään tätä merkkiä saa useistakin paikoista. Onhan nuo outletit edullisia ja kun vielä päälle tulee alennuksia, niin mikä ettei.

Ei kiirettä mihinkään ja aurinko oli hellä :) Reissuja tulee tehtyä tämä oli vasta eka tänä vuonna matkailuautollamme. Matkailuautoilu on helppoa, kaikki seuraa mukana näppärästi ja meidän auto sen verran pieni sopii joka paikkaan parkkiin. Tilaa on silti neljälle ja tosi iso kylppäri myös vaatteiden vaihdolle, wc tosi kätevä olla oma, suihkulle oma paikka jne.

Jos joku on Suomesta lähdossä asuntoautolla Saksaan kannattaa hyödyntää näitä viinitiloja ja maatilamatkailu mahdollisuuksia, ovat tosi kivoja ja rauhallisia myös. Leirintäalueita täällä kyllä riittää ja niissä ohjelmaa aamusta aamuun, mutta jos hakee jotakin muuta lomallaan.  Alueita riittää, en edes tiedä kaikkea vaikka täällä olen jo ollut toistakymmentä vuotta. Mutta kivaa kun on uusia elämyksiä, matkailu avartaa.
 

Kesä vasta edessä...










Kommentit

  1. Kiitos,ihana reissu.Viinitilat ovat kiinnostavia paikkoja.Itsekkin pääsin osallistumaan viime reisullalamme espanjassa.Kivasti kerroit matkkasta.Hui,miten lämmin.Tulispa jo meillekin kesä kunnolla.

    VastaaPoista
  2. Tuollaiset reissut ovat virkistäviä, vaikka helteessä ei ehkä tuntunut niin raikkaalta.

    Noissa L'Occitanen tuotteissa on kauniit etiketit! Ainakin meikeissä.

    VastaaPoista
  3. Viineistä en tiedä tuon taivaallista, mutta viiniköynnökset ja köynnösviljelmät on kaunista katseltavaa.
    Kesä ja pikkuretket on niin mukava juttu.

    VastaaPoista
  4. Kiva reissu teillä, kiinnostava postaus!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva kun on asuntoauto, sillä pääsee pitkille kiinnostaville retkille. Kesällä on mukava reissata.

    VastaaPoista
  6. Oli varmaan tosi mukava reissu. Asuntoauto on kyllä tosi kätevä. Meillä oli aikoinaan - silloin kun tytöt olivat pieniä - asuntovaunu. Sekin oli kiva, kun oli vessat ja muut. Mutta kyllä auto on paljon kätevämpi ja helpompi parkkeerata.

    VastaaPoista
  7. Upea portti ja upeat tynnyrit. On se jännä miten tuommoiset vänkyrävartiset viiniköynnökset jaksavat tuottaa satoa. Heleätä helluntaita!

    VastaaPoista
  8. Onpa hyvä vinkki tuo viinitiloilla ja maatiloilla yöpyminen! Meillä on vasta eka kesä matkailuautolla takana, reissattiin Suomessa. Ens kesänä ajateltiin lähteä jonnekin päin Keski-Eurooppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ostaa täällä päässä leirintäkirja sekä noille viinitiloille on saatavilla omat kirjat. Ja noilla viinitiloilla on vain muutama paikka joten suositus soittaa ensin, sekin on mainittuna siinä kirjassa jos näin pitää tehdä. Ota yhteyttä minuun jos tarviit ohjeita enemmän. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi ja kommentit ilahduttavat aina.
En pysty jokaiseen kommenttiin vastaamaan yksitellen, mutta tulen blogivierailulle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogitarina 2 LUPAUS

Tarinan aloittaja ja inspiroija on UUna tästä hän aloittaa ja meitä on jatkajia jokunen, tule mukaan lukemaan mielenkiintoista tarinaa!

Blogitarina 2: Lupaus Viininpunaiset samettiverhot on vedetty ikkunan eteen. Ne yrittävät pitää pimeyden ulkona, mutta eivät onnistu. Tunnen kuinka pimeys on valunut raoista sisään, valunut nurkkiin, sängyn alle, lipaston taakse, mieleeni.
     Tummat verhot pitävät myös valon ulkona, koska verhoja ei vedetä edestä edes päivisin: kirkas valo vihloo äidin silmiä ja sairasta sisintä.
     On hiljaista, kuuluu vain äidin raskas epätoivoinen hengitys. Koko kaupunki nukkuu, muu perhe nukkuu. Olen valvonut äidin vuoteen äärellä jo monta yötä. Aamuyöllä Helga tulee vapauttamaan minut hetkeksi nukkumaan.
Silmäni kiertävät huonetta uudelleen ja uudelleen. Sänky, seinällä äidin kirjoma mietelause "Uskollista ja nöyrää Jumala rakastaa", yöpöytä täynnä lääkepurkkeja, lipasto, jonka päällä äidin koristeellinen peili. Se on hänen aarteensa, l…

Mahtava vuosikalenteri ja muistio 2018 MujaKa.!

Eikö sinulla vielä ole tätä?? Nyt pian tilaamaan sillä ei näitä montaa ole ja  kaupoista ei löydy.  Haluatko erilaisen mutta silti kätevän kalenterin itsellesi?

Tämä on tehty rakkaudella ja luovuudella, monien kyynelten kautta ja hampaitten kiristelyn kautta ja tulos on kuten pitääkin olla, upea! Tässä on mietelauseita, puuhaa, päiväkirjaa, värittämistä, muistiota, kalenteria, mitä vielä tarvitset, sen voit tehdä kirjaan itse! Ja kirjoittamisesta huolehdit sinä!

Minulla tälle on paljon käyttöä jo odotan malttamattomana että pääsen sivuja täyttämään!

Tämä on MujaKa 2018, Muistio ja Kalenteri 2018, A5 kokoa ja pehmeäkantinen.

Saat tämän minun kauttani hintaan VIELÄ 12,50 + postit.  Postitus sieltä Suomesta ja tilinumero tulee näppärästi meilissä.




Ja tämä on myös upea lahja, sillä jouluhan jo lähestyy!

Ota yhteyttä!! Ja  pääset täyttämään tyhjät sivut, kohdat omilla jutuillasi.









MakroTex kukka

Pieni Lintu haastaa jälleen MakroTex aiheella Kukka, täsä sminun vastaus haasteeseen.
Vielä en laita kukkia puutarhasta vaikka siellä jo elämää onkin..

Klikkaa katsomaan muiden kauniita kukkia!