tiistai 31. tammikuuta 2017

Sisustustauluja..


Tein tälläiset sisustustaulut ystävälleni synttärilahjaksi.  Hän halusi 2  ilman kehyksiä ja 1 tein ne jo kuvaan. Pääasia että hän tykkäsi. Molemmat kokoa A4.  Molemmissa piti olla samaa sinisävyä..oli vielä kolmaskin mutta sitä ei saanut laittaa esille, samaa värisävyä kuitenkin. Ja yhteen sai laittaa tekstiä, hän antoi tekstin.







Mukavaa tiistaita kaikille tasapuolisesti. Iloitaan väreistä! Meillä sataa kirkasta vettä harmaaseen maahan :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Taikatehtävä Tammikuu 5-6 ja kollaasi





Kiitos Sisko kivasta väritystehtävästä!! Taas on leikitty erilaisilla ohjelmilla ja kivaa puuhaa! Alla olevat kaksi viimeistä tehtävää alkuperäisenä.



torstai 26. tammikuuta 2017

Blogitarina 2 LUPAUS


Tarinan aloittaja ja inspiroija on UUna tästä hän aloittaa ja meitä on jatkajia jokunen, tule mukaan lukemaan mielenkiintoista tarinaa!

Blogitarina 2: Lupaus

Viininpunaiset samettiverhot on vedetty ikkunan eteen. Ne yrittävät pitää pimeyden ulkona, mutta eivät onnistu. Tunnen kuinka pimeys on valunut raoista sisään, valunut nurkkiin, sängyn alle, lipaston taakse, mieleeni.
     Tummat verhot pitävät myös valon ulkona, koska verhoja ei vedetä edestä edes päivisin: kirkas valo vihloo äidin silmiä ja sairasta sisintä.
     On hiljaista, kuuluu vain äidin raskas epätoivoinen hengitys. Koko kaupunki nukkuu, muu perhe nukkuu. Olen valvonut äidin vuoteen äärellä jo monta yötä. Aamuyöllä Helga tulee vapauttamaan minut hetkeksi nukkumaan.
Silmäni kiertävät huonetta uudelleen ja uudelleen. Sänky, seinällä äidin kirjoma mietelause "Uskollista ja nöyrää Jumala rakastaa", yöpöytä täynnä lääkepurkkeja, lipasto, jonka päällä äidin koristeellinen peili. Se on hänen aarteensa, lahjaksi isältä saatu. Lipaston kauimmaisessa kulmassa palaa pieni kynttilä, peili on käännettynä siitä pois päin, mutta silti peilistä heijastuu valo. Ei ei valo, vaan kuin maisema, kaukainen maisema, hiljainen ranta, jossa kulkee joku.
     Nousen ylös ja kävelen hiljaa. Samalla katson vastapäistä seinää ja yritän keksiä, mistä heijastus tulee. Vaatekaappi, päällä pari hatturasiaa, kynttilälampetit seinällä, ei tulta. En mielestäni päästä mitään ääntä, mutta silti äiti herää.
— Anna, Anna!
— Tässä olen äiti. Tartun kuumeiseen käteen, joka epätoivoisesti etsii jotain peitteeltä. — Tuonko teille lääkettä tai vettä? Olin jo kohottautumassa, kun äiti puristaa tiukasti kättäni.
— Ei, ei, älä mene Anna .... haluan puhua ... kanssasi.
— Ette saa rasittaa itseänne äiti. Jospa lukisin teille ja puhuisimme huomenna.
— Ei, ei, on aika ...puhua. Anna vettä.
Kohotan vesilasin äidin halkeilleille huulille. Hän ei ole moneen päivään enää syönyt paljoakaan. Vain hiukan keittoa ja muutaman kulauksen vettä. Nytkin vesi valuu suupielistä leualle ja kaulalle, yritän kiireesti pyyhkiä sitä, mutta äiti työntää käteni pois.
— Kuuntele Anna! Lupaa minulle ... Lupaa...



Aimarii jatkaa osa 2.



Äidin ääni on kiihkeä. Hänen kuumeiset silmänsä kiiltävät ja välähtävät oudosti kellertävinä. Molemmat kädet alkavat hapuilla otetta minun kädestäni. Lujasti, ikään kuin peläten minun vetävän käteni pois.
Äkkiä äiti kohottautuu puoleeni ja kuiskaa tuskin kuuluvasti ja hyvin hätääntyneenä.
-Anna,  Annaseni…heijastus..peilistä. Joku …hän on..tulossa.. pitkoksia pitkin tunturisuolla. Annaseni, ei rannalla.….pitkoksilla. Anna, pyydän…..lupaathan….
Ääni kuitenkin sortuu. Sanat muuttuvat soperteluksi ja hän nukahtaa kesken lauseen. Ryppyiselle poskelle rupeaa valumaan kyyneleitä.
Kynttilä on palanut puoliksi. Se lepattaa välillä, on sammumaisillaan, mutta elpyy kohta palamaan paremmin.
Minä olen väsynyt. Äidin silmät olivat hetki sitten niin vieraat minulle. Outoa myös, ettei peilistä heijastuvassa valossa näy enää mitään rantaa, vaan suo, jota halkoo pitkokset?  Ehkä kuvajaiset ovat kangastusta? Mutta hahmo, joka liikkuu maisemassa? Kuka tai mikä se on?
Eniten mieltäni askarruttaa, mikä voisi olla se lupaus, jota äiti yrittää pyytää minulta? Entä voinko antaa lupaukseni?  
Irrotan varoen käteni hänen käsistään ja siirryn istumaan mukavammin vanhaan plyysiseen nojatuoliin. Äidin kasvot näyttävät uurteisilta, harmailta ja niin sairailta.
Viileää ilmaa lehahtaa kasvoilleni.  Vilkaisen heti, onko ikkuna tai ovi ehkä raollaan, mutta ei. Äiti vain heittelehtii vuoteessaan ja herää puolittain.  Katsoo minua, mutta ei jaksa puhua.
On puoliyö, öinen sudenhetki ja täysi hiljaisuus. Yön pimeydessä uskallan antaa vihdoin itkulle luvan, vaikka tähän asti olen jaksanut näytellä vahvaa.
-Anna? Olethan sinä siinä? Äiti kysyy. Kuiskaan olevani, en halua itkuisen äänen paljastavan suruani,  puudutan sen pakolla pysymään sisälleni.
 - Anna, lapsukaiseni, isä .. te tytöt ette…. tiedä ….mahdollista sukulaisuutta suurelle Akmeelille….Annaseni….teidän ei tarvitse kauhistua hetkeä..., kun ….tulee aikani. Se ei ole vielä……kohta valoni sammuu….ei vielä.
Enemmästä en saa selvää. Sanat ovat outoja, kieli muuttuu saameksi! Kiihtynyt hengitys alkaa tasaantua ja äiti nukahtaa taas.
Aamu ei ole kohtakaan.
Kasvojani pyyhkäisee uudelleen kevyt ilmavirta. Siinä samassa sammuu myös kynttilä. Vain savu jää leijailemaan hämärään.  Nyt peilistä heijastuva valo paljastaa uudenlaisen maiseman, joka ei enää ole suo, ei näy pitkoksia. On puita ja joku asumus, jonka edustalla on liikettä. 
Nousen voidakseni katsoa tarkemmin.
Tuijotan lamaantuneena ja suorastaan parkaisen.
-Äiti, tekö siellä? Ei! Ei se ole hän!  Hän nukkuu vuoteessaan.  Se olen minä itse, minä Anna!




Esther jatkaa osa 3.

- Äiti mitä tämä on, mikä tuolla katselee minun kasvoillani, minun silmilläni olematta kuitenkaan minä, Anna huutaa hädissään!
- Äiti herää, yritä vielä pinnistää ja kertoa minulle mitä tarkoitat lupauksella sinulle, mitä tarkoitat  Anna huutaa kasvot pelosta suunniltaan ! Katse hamuilee joka suuntaan jäämättä mihinkään. Peilistä heijastavat keltaiset silmät !
Anna pyörtyy lattialle vavahtaen, eikä näe että Äiti yrittää kurkoittaa viimeisillä voimillaan Annaa kohden kuin auttaakseen tai tarttuakseen Annaan suojellakseen joltakin joka on jo lähellä mutta vielä näkymättömissä. Äiti näkee ja huokaa alistuneena, hän tietää että hänen aikansa on pian käsillä, ehkä hänellä on muutamia tunteja enää aikaa. Kuinka hän saisi kerrottua kaiken Annalle, mistä hän saisi voimaa vielä hetken. Äidin huulet alkavat liikkua kuin itsestään, vahvahtelevina, tärisevinä hän lausuu sanoja. Hänen ympärillä harmaa savu tekee outoja kiemuroita, kuin käärme liikkuisi varjoissa. Huoneen ilma on viileä. Seinillä varjot leikkivät omia leikkejään. Kynttilän liekki joka oli jo sammunut syttyy jälleen ja alkaa lepattamaan suurentuen kohti kattoa, kunnes tuli on valaiseva koko huoneen.

Sängyllä makaava hahmo on jälleen liikkumaton. Hiuksensa ovat valkoiset kuin lumi, levittyen tyynylle kuin viuhka. Huulten liikkeitä tuskiin huomaa. Kädet puristuvat nyrkkiin ja oikenevat jälleen. Ympärillä on savun tuoksua joka voimistuu  hiljalleen.

Äiti avaa hätkähtäen silmänsä. Ja hän kuuntelee. Talosta ei kuulu ääntäkään, mutta ulkona sudet ulvovat, kuutamo on melkein täysi. Levottomuutta ilmassa, Äiti aistii sen. Hän tietää että ei ole enää omssa talossaan. Aika on siirtynyt eteenpäin. Eikä hän voi sitä pysäyttää....Hän rukoilee Annaa heräämään...Anna Anna herää herää !..Äiti tarttuu Annaa kädestä yrittäen ravistella Annaa hereille, hän ei voi muuta, ei hän pääse sängystään pois, ei ole voimia, ei ole aikaa... Samalla hän näkee jotakin liikettä silmäkulmastaan ja kääntää päänsä vaivalloisesti huoneen ikkunaan päin.  Viininpunaiset samattiverhot ovat kuin läpinäkyvää harsoa. Hän kuulee jonkun lausumassa sanoja, kieli on hänelle tuttua, häntä pelottaa! Mutta hän tietää ettei menneisyyttä voi paeta, ei voi kuin yrittää kantaa taakkansa, mutta entä Anna, miten hän reagoi tähän kaikkeen. Mistä saisin vielä voimaa....kyyneleet valuvat hiljaisina hänen jo kylmeneviä poskiaan pitkin...vielä hän ei anna periksi, mutta hän vaipuu tajuttomuuteen.

-Äiti missä minä olen, Anna kuiskaa voipuneena ja yrittää nostaa itseään ylös lattialta. Hän muistaa kaatuneensa, mutta että hän pyörtyi sitä hän ei muista. Anna katselee varoen ympärilleen, hakien äitiään katseellaan. Missä Äiti on hän ihmetttelee, eikä tämä ole kyllä  meidän talo. Missä ihmeessä minä olen Annaa alkaa pelottamaan, ja  hän nousee ylös. Anna oikoo hämillään vaatteitaan ja kiristää ponihäntänsä oikeaan kohtaan pois silmiltä. Hän ei näe kuinka valo osuu hänen punaisiin hiuksiinsa saaden ne hehkumaan aivan oudolla tavalla. Eikä hän näe kuinka lipaston päällä olevassa peilissä keltaiset silmät katselevat häntä valppaana, hiukan myös uteliaana.

Annan katsellessa ympärilleen, ulkona aamu valkenee. Valo siivilöityy ikkunaverhojen lomasta pehmeänä lattian tummiin mattoihin. Maisema värjäytyy punaiseen ja keltaiseen. Talon takana minne Anna ei näe on suo ja pitkospuut joilla seisoo tumma hahmo katsellen tarkkaavaisesti taloon päin. Pitkospuut hehkuvat verenpunaisena aamun auringossa. Siellä täällä nousee usva joka kohta peittäisi talon ja sen asukkaat vaippaansa. Anna tuntee että jokin tarttuu hänen käteensä, hän tuntee kylmyyden ihollaan..

-Äiti sinäkö, Anna kysyy....ja kääntyy katsomaan äänen suuntaan joka kutsuu häntä hiljaa...Mitä sinä sanoit Äiti, sinäkö puhut, en kuule sinua Anna sanoo.....

.........Akmeel...Akmeel....huokaa ääni kuin haudan takaa, saaden Annan jähmettymään kauhusta...




Tästä jatkaa Maahinen





Mitäs piditte??

perjantai 20. tammikuuta 2017

Teemakuun kollaasi

 Tässä viimeinen työ Numero sarjaan, ja numeroita onkin jokunen. Löysitkö kaikki?



Sitten koottu Kollaasi




Ja ihana papukaija taas saa koristaa kaijalistaani!



Kiitos Millin kivasta haasteesta jälleen!! Sekä kaikille kommentoijille, kävijöille, kurkkaajille, vierailijoille, kavereille ja ja ja ... eli kaikille Kiitokset !


Mitähän seuraavaksi Millin keksiikään, valppaana ollaan!


Mukavaa viikonloppua kaikille! Meilläkin jopa miinuksia nyt 12 ja maassa hiukan lunta, että saa sanoa lunta :)



torstai 19. tammikuuta 2017

Taskukirje vaihto RaijaAnnikin kanssa


Minulla oli ihana yllätys odottamassa kun kotiin palasin eräänä päivänä. Sain Suomesta pienen paketin! Ja voitte arvata että kaikki paketit, kirjeet mitä sieltä tulee tänne päin ovat aina olleet minulle lahjoja, piristyksiä ja ihania yllätyksiä. Meillä oli RaijaAnnikin kanssa yllätysvaihto tämän taskukirjeen tiimoilta ja kuten näette Upea on!

Kevät tulee kohisten, tai no se on vielä vaimeaa kohinaa.. Tämä kirje vie minut puutarhaani jota rakastan ja siellä viihdyn ihaillen luonnon kauneutta. Tänään meillä -12 ja harmaata, pilvistä joten saan ihailla näitä värejä, hypistellä ja haaveilla!


Kevään Voima on tämän nimi ja se on osuva! Taidetta pienoiskoossa.





Ihania pieniä yllätyksiä takasivut täynnä, näitä on kiva hypistellä!! Sain muutakin kivaa ja mieli tykkää satasella! Täytyy sanoa että harmittaa kun en itse osaa näitä tehdä kuten te muut teette ja omani ei yllä teidän tasolle asti. Olisi niin kiva osata tehdä upeita luomuksia myös.

Kiitos RaijaAnnikki tästä ihanasta taskukirjeestä kaikkine lisukkeineen!!
Valokuvat eivät nyt tee oikeutta näille. Kuvasin nämä nyt näin  yhdessä.







Ystävyys ei kysy, ei unohda
se lämmittää huonoina hetkinä
se tuo kaiken lähemmäksi
maat yhdistää
ajatukset, ilot
se jakaa ja antaa

se kantaa kauas
vahvistuu

ystävyys se on lahja!

-eh-

maanantai 16. tammikuuta 2017

Teemakuun kollaasi, tammikuu 5


EI kannata salaa kissoilta.....kahdeksan heti kimpussa kun jääkaapin oven avaat, meillä riittää yksikin, se on aina valveilla, kun yrität olla ovela :)

lauantai 14. tammikuuta 2017

Teemakuun kollaasi tammikuu 4






" Seitsemän kertaa seitsemän
                                Koetellut on koura kohtalon
                                                Seitsemän kertaa seitsemän
                                                         Siitä sisu aina suunnaton vain noussut on..."




Eikös se näin menekin !



perjantai 13. tammikuuta 2017

Väriä perjantaihin kukkasin



Mansikkatilan mailla iloitaan jälleen kukkasin ja päätinpä minäkin taas osallistua. Jos nämä kukat toisivat harmaaseen, sateiseen ja tuuliseen päivään iloa ja väriä.





Hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti!




perjantai 6. tammikuuta 2017

Teemakuun kollaasi Tammikuu numero 1-2


                  
                                                     Tämä on kaksi



 Teemakuun Kollaasin aiheena on tammikuussa " Anna työllesi nimi jossa on jokin numero " näillä aloittelen tällä kertaa...intoutuuko uusiin luoviin inspiksiin aika näyttää..




                                                   Tässä taas on kuusi


Mukavaa Loppiaista sinne Suomeen! Meillä sitä ei vietetä täällä Thüringenissä, Baijerissa taitaa olla pyhä tänään ja jossain osavaltioissa on vielä joululomaakin, joten meillä normi arki täällä. Pakkasta on -12 ja luntakin jopa hiukan.



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uudet kujeet...vai onko


Sinne meni vanha vuosi ja uusi alkoi pikkupakkasella, eli voin siis odottaa tänne meillekin jopa talvea! No en vielä innostu.

Jos sananen viime vuodesta niin raskas oli ja totisesti toivon että tämä vuosi olisi paljon kevyempi kantaa, mutta sen näkee sitten. Päivä kerrallaan, ei enempää vaikka kiva onkin suunnitelmia tehdä.

Taide on kuitenkin se joka pitää pään pinnalla ja kantaa huomiseen, joskus se jää vain päänsisäiseksi taiteeksi mutta jo sekin on antoisaa. Joskus käy niinkin että kädet ei tottele tulevia käskyjä, ainakin sotkusta päätellen...

En tee lupauksia mutta muutoksia teen kuitenkin. Eilen aamulla tein smoothien ja tyhmä lisäsin siihen tomaattia, jota en voi mehuna sietää..no jäi juomatta. Hirveen makuinen. No viisaana jätin sen mehun tänään pois niin johan maistui taas. Eli enemmän yrttien, kasvisten hyödyntämistä. Kävin parturissa, eli yleensä leikkaan itse hiukseni  mutta eilen mies leikkeli...no lähti vähän pois 10cm. Kun omistaa luonnonkiharat hiukset ei niinkään näy leikkauksien epäkohdat..mitä nyt vähän toispuoleiset :)


Ehkä menen seuraavaksi jo parturiin...


Tämä blogi jää elämään taiteen ja valokuvien parissa. Teemakuun kollaasissa on kiva aihe.Mitä sitä keksisi uutta tälle vuodelle, aika näyttää. Minulla on monta kivaa kalenterikirjaa joten ne tulee käyttöön, yksi on yrteille ja puutarhalle ja yhteen ajattelin kirjoittaa joka päivä jotakin, kuin pieni päiväkirja olisi.  Omia mietteitäni juuri tästä päivästä ja sitä on sitten kiva lueskella joskus..ehkä se onkin vain muistin apuväline :)

Tästä se lähtee vuosi liikkeelle, sydämellisillä ajatuksilla ja ilolla.
Mukavaa alkaa vuotta ja viikkoa!